In the rays of the sun I am longing for the darkness

 

Vähänkö siitä tuli ihana. Pellava on mun kulta. Koska olen kädetön enkä vielä osaa virkata, käytin kanteen yhden joululahjaksi saamistani valmiiksi virkatuista tähdistä/hiutaleista/mummoneliöistä. Kyllä mää vielä joskus opin senkin. 

Alkutekijöitä: 

Voisi seuraavaksi käyttää tätä pellavaa isompaan kirjaan, vaikka albumiin. 

Kyylätkää nyt, miten kaunis kangas! Ei mulla muuta. Täältä tähän. 

Despite all my rage I am still just a rat in a cage

Tähän väliin pieni kierrättäjäsydämisen käsityöläisen ilonhihkaisu.

Kirpputorilta löytyi ihastuttavan kylläisen sininen pellavapala. Taisi olla pari kappaverhoa, mene tiedä noista aikuisten asioista, minä kuolasin vain materiaalia. Pellavakantisia kirjoja ja albumeita visioiden käpälöin kaunista kangasta ja... hei, siitähän näkyy päivänvalo läpi. Kehveli.

Jos tuollaisen liimaisi suoraan kirjankanteen, pursuaisi liima siitä läpi ja kaikki olisi pilalla. Se oli jopa niin harvaa, että normaali valkoinen taustauspaperikin näkyisi siitä läpi. Haahuillessani eräänä toisena päivänä rihkamakaupassa - jos pitää lämmitellä pakkaselta kaupungilla, se on joko rihkama- tai kirjakauppa - osui silmä värillisiin silkkipapereihin, naurettavalla kolikkohinnalla. Sininen, tietenkin!

En ole ennen kokeillut taustata silkkipaperilla, mutta muistelin sen olevan aivan validi vaihtoehto japaninpaperille. Emme kiinnitä tässä suurempaa huomiota siihen, että kierrättäjänä (lue: köyhä käsityöläinen) käytän useimmiten taustaamiseen Ikean hyllypaketeista jääneitä suojapapereita. Hys. Ette kuulleet tätä täältä. 

Siispä vehnäliisteri hellalle ja töihin. Kerron joku kerta täällä hyvän liisterireseptin. But it is not this day. Käytin 50/50-sekoitusta liisteriä ja Planatol BB-liimaa. Huolimatta raivostuttavista taitosrypyistä silkkipaperi käyttäytyi hyvin liisterihunnun saatuaan. Pellavapala tasaisesti silitellen kiinni paperiin. Suojapaperien väliin yöksi.

Olenko hyvä vai olivatko materiaalit erityisen anteeksiantavia - lopputulos on upea, toimiva, omatekoinen pellavakluutti. Pakahdun iloon tässä hetken. Moro.

I tried to aid escape like normal folk

Päätin värjätä ja muulla tavoin runnella kluuttia eli kirjansidontatekstiiliä kotikonstein.

Kluutti on sen verran historiallinen materiaali, että sen ärsyttävä nimi on vanhaa kunnon finglishiä: (book) cloth = klootti, kluutti. Jep jep. Kluutissa on se poikkeus muuhun joustamattomaan, tiheään kankaaseen, että siinä on ohut taustapaperi, mikä lisää värjäyshaastetta. Tässä muutamia tuloksia.

Kluutti, jota käytin projektissa, oli vaaleanharmaata Cyclusta. Mitä enemmän nestettä, sitä kiharammalle kluutti kiertyy, joten suosittelen kiinnittämään sen ennen värjäystä todella tiukasti. Itse käytin puristimia ja rautapainoja kokemuksen kerrottua, miten rullalle se menee. Thorin vasara olisi ollut tarpeen. Tai niittipyssy.

Kahvi ja tee tulivat ensimmäisenä mieleen - jos niillä värjätään paperia, miksei tekstiiliäkin. Köyhä artesaani kannattaa kierrätystä.

Teestä sai ankarimmillaankin (ja kun sanon ankara, tarkoitan juomakelvotonta tervaa) vain lievän beige-kellerryksen.

Kuvasta ei saa oikeaa käsitystä väristä, mutta muutoksen alkuperäiseen (keskellä) ja valkoiseen kuitenkin. Pahoittelen kuvia, tein suurimman osan työstä marraskuisina öinä.

Kahvi sen sijaan! Toimi kuin vesiväri. Kerroksittain ja aina välillä kuivattaen sai maukkaita, ruosteisia rajakuvioita ja vaaleanruskean sävyn. Bonuksena tuoksu, joka jäi.

Foliokulta ei kestänyt nestettä.

Taustapaperi kärsi tietenkin kosteudesta, enkä osaa arvailla pitkäaikaisia vaikutuksia saati esittää muita johtopäätöksiä, mutta olen päällystänyt kirjoja tällaisilla rutuista huolimatta, ja hyvin pysyvät.

Värilliset musteet ovat ihania, hehkuvia, värikylläisiä... ja hillittömän kalliita lutrata kirjankokoisiin kangaspaloihin. Testasin pienelle palalle mahdollisia tulevaisuuden projekteja varten. Tarttui vallan hyvin eikä kuivuttuaan päästänyt yhtään väriä.

Kangasväri, joka on tarkoitus pistää pyykkiin värjäyksen jälkeen, oli tietysti kokeiltava. Dylon, sademetsänvihreä. Kluutin tauspaperi lähtee irti, jos upotat sen kiehuvaan värisaaviin: älkää keittäkö kluuttia. Maalaamalla väri tarttui hyvin, mutta jäi paljon, paljon haaleammaksi, kuin kankaalle normaalivärjäyksellä. Siveltimellä on mahdoton saada aikaiseksi tasaista väripintaa, joten kuvioita, roiskeita, hauskaa epätasaista kannattaa hakea, ja pitää paketin väriä viitteellisenä. Korvasin pesun höyrysilitysraudalla, eikä väriä ole lähtenyt sormiin palan kuivuttua.

Kirkkaansinisestä silkkimaalista (Javana) tuli upea, syvä väri. Vaikka värjätessä kluutti vääntyi kovasti, taustapaperi säilyi melko suorana: pientä tasaista ryppyä, joka ei näy läpi liimattaessa pahviin. Silkkiväri toimii vesiohennettuna, suolatekniikalla ja suurpiirteisesti maalaamalla. Kuivumisen jälkeen silitin palat paperin läpi. Liimatessa väriä vähän lähti, mutta kuivana ei.

Ihailkaa ammattimaista hi-tech-kiinnitystä puupalikkaan.

Sitten ihan paras kokeilu: Kloriitti. Nuorena oli tapana tehdä sillä valkaisutuunauksia mm. paitoihin. Punainen Vienna-kluutti sieti myrkkyä hyvin, vaalennus oli vahva ja kuviot aika selkeitä. Testi oli ihan hutaisu, mutta potentiaalia on kunnon sunniteltuihinkin kuvioihin. Huuhtelin toiset palat viiden minuutin altistuksen jälkeen, verrokkipalanen (kuvassa ensimmäinen vasemmalla) lakkasi vaalentumasta itsekseen melko lähellä samaa tulosta. Yllättävintä: haju haihtui pian kokonaan. 

Ei minkäänlaista käsitystä, haurastuttaako tällainen väkivalta tekstiiliä pidemmän ajan kuluessa, mutta kivalta näyttää, riittää minulle.

Tässä mallina, millaiselta rypistynyt kluutti näyttää kirjan päällä. Tämä on värjätty nestemäisillä vesiväreillä. Toimii, ei hankaloita sitomista mitenkään, ja kiharapinta on viehättävä ja luonteikas. 

Leave our rain, a cold trade for warm sunshine

Tämäkin oli uhmakas kokeilu ilman ohjaavaa ennakkotietoa. Kokeilla kannattaa kaikenlaista, mutta joskus voisi kaivaa niitä lukuisia oppikirjoja ja ohjeita esille...

Tahdoin käyttää pienet nahanpalaset kirjakoruihin, ja tahdoin kirjan kanteen jotakin, joka ei olisi vaarassa lähteä irti. Vierastan liimattuja koristeita, tähän mennessä jokainen kokeilemani liima on pettänyt viimeistään vasaroitaessa (onhan todennäköistä, että joku käyttää kaulakorua työkaluna, kyllä, jep jep).

Musta nahka ja pieni kirja. Korppi voisi sopia. Leikkasin kuvion kartongista.

But the raven, sitting lonely on the placid bust, spoke only,

That one word, as if his soul in that one word he did outpour.

Nothing further then he uttered – not a feather then he fluttered –

Till I scarcely more than muttered ’Other friends have flown before –

On the morrow he will leave me, as my hopes have flown before.’

Then the bird said, ’Nevermore’.

Ensi kerraksi: kuvio laihemmaksi kuin haluttu lopputulos, ja nahkaakin saa ohentaa vielä lisää. Muuten oikein soma.

Sing this corrosion to me

Löysin rihkamakaupasta sopivan vinkuran pikku leimasinsetin. Tällaisilla on hauska tehdä koristeluja ja titteleitä töihin, joiden tyyliin sopii olla vähän vinossa ja epätasaisesti. Palikat olivat kamalassa muovipaketissa. Asia piti korjata.

Kun tekee itselle, voi samalla kokeilla jotain uutta, mitä ei tohtisi ensi kertaa asiakkaalle tai lahjansaajalle. Erittäin hyvä kokemus, opin paljon (amerikasta suomeksi: meni pieleen vaikka mitä, ja aion nyt kitisten kertoa kaikista mokistani).

Lopputulos näyttää kivalta. Rasia myös ihan toimii.

Alussa oli kasa vaivalla, tärisevin käsin ja ärinän säestyksellä leikattuja pahvisiipaleita, pala huopaa, jonka väri vaihtui prosessin aikana toiseen, ja leimapalikat, joiden tilavuuden mukaisesti pahvipalaset leikattiin.

Kokosin rasian puoliskot Lester Capon -opeilla (ehkä joskus jaksan tehdä siitä ohjeet tänne). 

Nämä kaistaleet oli se hölmöin idea. Aivot lomalla (he usein ovat) päättelin, että kansi tarvitsisi "stopparit" sisäpuolelle, mutta se rakenne kuuluu melko toisenlaiseen rasiaan. Sellaiseen, jonka rasiaosa on kokonaan pienempi kuin kansi. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, rasiapuoliskossa on tuo pohjareunus, minkä takia kyhäämiäni jarruja ei tarvitse kanteen.

Päällystin rasian puoliskot itsevärjätyllä turkoosilla paperilla, koska a) se on upea väri, b) siitä lähtee sitä upeaa väriä sormiin. Ei kehtaa käyttää kuin itselle.

Tuossa nuo oi niin hienot ja täysin tarpeettomat sisäreunukset. No, näyttää ihan komealta. Sovitaan, että se on somiste. Ja kokeilu sellaista rasiaa varten, jossa niistä on hyötyäkin.

Fraktuurantäyteinen paperi on peräisin vanhasta ruotsinkielisestä lakikirjasta, jonka pelastin kirjaston roskiksesta. Pykälät vilisevät vuosilukuja 1800-luvulta, mutta kirja ei kaiketi ole niin vanha. Ei tietoa, kannet puuttuivat. Surutta käytän sitä koristeena - tässä vesivärillä ruskeaksi patinoituna, koska hyvälaatuinen paperi ei ollut tajunnut itse korruptoitua muodinmukaiseksi.

Kannattaa mitata monesta kohdasta esine, jolle tekee rasiaa. Leimasintyyny ei oikeasti mahdu rasiaan kauniisti. Käytin väkivaltaa saadakseni tämän kuvan. Back to the old drawing board.

Toinen viisaus on olla käyttämättä vesiväriä paperissa, johon kosketaan käsin vastakin. Suojasin kannen vesiohenteisella lakalla, joka ratkaisi asian. Nyt olisi vielä opittava pitämään kiiltävästä.

Mitä tästä opimme:

1.

Hanki pingispöydän kokoinen leikkuri, joka jaksaa leikata pahvia. Jännetupentulehdus kiittää.

2.

Värjää kirjoihin ja rasioihin käytettävää paperia vesivärillä vain, jos paperi on huokoista tai sekoitat väriin vehnäliisteriä.

3.

Mittaa kaikki elementit neljästi. Ja sitten vielä kerran eri asennossa ja eri vuorokaudenaikana.

4.

Audiokirjan kuuntelu työskennellessä on mahtava idea, jos teet jotakin, jonka osaat jo ulkoa.

I want to recognize your beauty's not just a mask

Tuttava tilasi kaksi kirjakorua ja niille rasiat. Tein ensimmäistä kertaa näin pieniä rasioita, mutta mahtavan Lester Caponin opeilla pärjäsi hyvin. Ei millään tavalla järkevää eikä kustannustehokasta, mutta kivaa näpertelyä, jos ei välitä muusta. Violetti rasia on päällystetty nepalilaisella käsintehdyllä paperilla, jota löytyy Tampereelta ihanasta Nepalskasta. Mustavalkoinen rasia on kluuttipäällysteinen.

On hyvä aloittaa asiallinen blogi himmeillä kännykkäkuvilla.

We've come too far to give up who we are

Edellinen blogipalveluni kadotti kaikki kuvat muutamalta vuodelta. Yritän hiljalleen luoda nyt tänne Bloggeriin galleriaa ja blogeille ehkä epätyypillisesti takautuvia kirjoituksia töistäni. Sitä odotellessa tuossa on pikaisesti huitaistu Galleria, olkaa hyvät.