Löysin rihkamakaupasta sopivan vinkuran pikku leimasinsetin. Tällaisilla on hauska tehdä koristeluja ja titteleitä töihin, joiden tyyliin sopii olla vähän vinossa ja epätasaisesti. Palikat olivat kamalassa muovipaketissa. Asia piti korjata.
Kun tekee itselle, voi samalla kokeilla jotain uutta, mitä ei tohtisi ensi kertaa asiakkaalle tai lahjansaajalle. Erittäin hyvä kokemus, opin paljon (amerikasta suomeksi: meni pieleen vaikka mitä, ja aion nyt kitisten kertoa kaikista mokistani).
Lopputulos näyttää kivalta. Rasia myös ihan toimii.
Alussa oli kasa vaivalla, tärisevin käsin ja ärinän säestyksellä leikattuja pahvisiipaleita, pala huopaa, jonka väri vaihtui prosessin aikana toiseen, ja leimapalikat, joiden tilavuuden mukaisesti pahvipalaset leikattiin.
Kokosin rasian puoliskot Lester Capon -opeilla (ehkä joskus jaksan tehdä siitä ohjeet tänne).
Nämä kaistaleet oli se hölmöin idea. Aivot lomalla (he usein ovat) päättelin, että kansi tarvitsisi "stopparit" sisäpuolelle, mutta se rakenne kuuluu melko toisenlaiseen rasiaan. Sellaiseen, jonka rasiaosa on kokonaan pienempi kuin kansi. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, rasiapuoliskossa on tuo pohjareunus, minkä takia kyhäämiäni jarruja ei tarvitse kanteen.
Päällystin rasian puoliskot itsevärjätyllä turkoosilla paperilla, koska a) se on upea väri, b) siitä lähtee sitä upeaa väriä sormiin. Ei kehtaa käyttää kuin itselle.
Tuossa nuo oi niin hienot ja täysin tarpeettomat sisäreunukset. No, näyttää ihan komealta. Sovitaan, että se on somiste. Ja kokeilu sellaista rasiaa varten, jossa niistä on hyötyäkin.
Fraktuurantäyteinen paperi on peräisin vanhasta ruotsinkielisestä lakikirjasta, jonka pelastin kirjaston roskiksesta. Pykälät vilisevät vuosilukuja 1800-luvulta, mutta kirja ei kaiketi ole niin vanha. Ei tietoa, kannet puuttuivat. Surutta käytän sitä koristeena - tässä vesivärillä ruskeaksi patinoituna, koska hyvälaatuinen paperi ei ollut tajunnut itse korruptoitua muodinmukaiseksi.
Kannattaa mitata monesta kohdasta esine, jolle tekee rasiaa. Leimasintyyny ei oikeasti mahdu rasiaan kauniisti. Käytin väkivaltaa saadakseni tämän kuvan. Back to the old drawing board.
Toinen viisaus on olla käyttämättä vesiväriä paperissa, johon kosketaan käsin vastakin. Suojasin kannen vesiohenteisella lakalla, joka ratkaisi asian. Nyt olisi vielä opittava pitämään kiiltävästä.
Mitä tästä opimme:
1.
Hanki pingispöydän kokoinen leikkuri, joka jaksaa leikata pahvia. Jännetupentulehdus kiittää.
2.
Värjää kirjoihin ja rasioihin käytettävää paperia vesivärillä vain, jos paperi on huokoista tai sekoitat väriin vehnäliisteriä.
3.
Mittaa kaikki elementit neljästi. Ja sitten vielä kerran eri asennossa ja eri vuorokaudenaikana.
4.
Audiokirjan kuuntelu työskennellessä on mahtava idea, jos teet jotakin, jonka osaat jo ulkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti