Suerte que mis pechos sean pequeños y no los confundas con montañas

Olen tehnyt aiemmin yhden ainoan koptisidoksen. Pitipä kokeilla taas, koska ne näyttävät niin kivoilta ommelselkineen. En muistanutkaan, miten raivostuttavia ne on tehdä - ellei omista oikean paksuista käyrää neulaa (heti ostoslistalle!).

Olympialaisten asennevamman kunniaksi valitsin sateenkaaren värit vihkoihin (samasta syystä violetti on korvattu tässä pinkillä). Kannet on 2 mm harmaata pahvia, päällystetty mustevärjätyllä paperilla, joka osoittautui myös oppitunniksi (tm). Lapset, älkää koskaan värjätkö paperia musteella. Tai jos värjäätte, katsokaa, että paperi on huokoista eikä kovaa, kuten tämä sattui vahingossa olemaan. Siitäkin huolimatta vahaaminen saattaa olla tarpeen. Mustia sormenjälkiä KAIKKIALLA. Onneksi tämä oli vain harjoitus.

Koptisidoksen tapauksessa kannet voivat olla samankokoiset vihkojen kanssa, tai jos tahtoo, 1-2 millimetriä isommat joka suuntaan. Itse oletin mokaavani jotakin leikkaamis-, rei'ittämis- tai ompeluvaiheessa, joten jätin nuo pari milliä varaa. Tämä osoittautui viisaudeksi heti ensimmäisen vihon kohdalla. 

Kansiin ja vihkoihin pistetään parillinen määrä reikiä tasaisin välein.

Jaa mikä se vaikeus oli? Neulan pujottaminen lankojen välistä, kun kova, joustamaton kansi ommellaan mukaan jo alussa. Vaihdoin puolessavälissä hikoilua hirvittävän paksuun kaarevaan neulaan, joka auttoi, mutta porasi reiät liian isoiksi.